torstai 28. huhtikuuta 2016

Hurjat neidit Lappeessa

Mainitsinkin viime postauksen lopussa, että ollaan menossa Lappeeseen poniraveihin 24.4. Aamulla oli aikainen herätys, kun ravien ensimmäinen lähtö oli 12.00 ja Offe starttasi jo toisessa lähdössä ja meiltä Lappeeseen ajaa noin 1,5h. Mulla oli aamulla vähän sellanen tunne, että kaikki tulee menemään huolella penkin alle ja sanoinkin äitille, että pitäisköhän jättää koko reissu tekemättä mutta jälkikäteen ajateltuna hyvä, ettei jätetty!

Offe oli oikein käsiohjelmaan päässyt!

Oltiin hyvissä ajoin paikalla. Purettiin ponit ja kävelyteltiin niitä varikolla ja sitten seuraavana valjaat niskaan ja kärryt perään. Kävelyttelin ja hölkkäilin Offen kanssa varikolla ennen lämmitystä, kun Tuuli oli lämmittämässä omaa poniaan. Iski kyllä ihan jäätävä kaipuu pikkuponien kärryille ja kyllä meinasi tulla muutama haikeuden kyynel silmään, kun tahtoisin vaan niin kovasti ajaa Offella kilpaa! Tuuli lämmitti Offen samalla tavalla, kun Kouvolassakin ja kyllähän poni oli kuulemma muistanut mainokset lukea moneen kertaan. Kuitenkin reippaammissa pätkissä Offe oli kuulemma tuntunut hyvältä!

Offen sarja oli aika järjetön meidän kannalta ja ilmotin sen tosiaan 120m takamatkalle. Lähtö pääsi ekalla matkaan ja vähän laiskasti Offe lähti liikkelle, kuten yleensäkkin. Kun Offe saavutti ensimmäisiä poneja, niin vauhti alkoi kiihtymään ja parhaaseen vauhtiin poni pääsi vasta viimeisessä kaarteessa ja hyvällä kirillä Offe ja Tuuli oli maalissa neljänsinä! Laukkoja ei matkan aikana tullut ja aika oli 2.47,1, joten tyytyväinen voi olla! Ollaan kyllä niin tyytyväisiä, että löydettiin Offelle noin hyvä kuski, jolla synkkaa Offen kanssa hyvin! Kunhan Offe pääsee kunnolla rutiiniin kiinni, niin uskon kyllä, että Tuuli ja Offe pystyy vielä paljoon yhdessä!

© Hanna Seppälä
© Hanna Seppälä
Kuprun kävin lämmittämässä noin tuntia ennen starttia. Ajoin ihan normaalin lämmityksen eli pari kierrosta ihan rauhallista hölkkää sekki auki. Kupru on kyllä rauhottunut ihan älyttömästi, kun nytkin lämmityksessä oikeesti hölkättiin rennosti, kun viime vuonna välillä poni pullasi ittensä lämmityksessä jo ihan väsyksiin.

© Nea Halinen
Kuprullakin oli pakkia 220m, joten odotuksia ei sen starttiin todellakaan ollut. Päästiin ekalla matkaan ja Kupru lähti yllättävän hyvin, vaikka kaikki kaverit lähtivätkin sen edestä. Päästiin ekasta ponista ensimmäisessä kaarteessa ohi ja jatkettiin tasaista etenemistä koko matkan ajan. Missään vaiheessa Kupru ei tuntunut siltä, että laukkaa tulisi. Etukaarteessa siirryttiin jo sijalle neljä ja sitten Kupru sai vasta kunnolla vaihteen silmään ja kivuttiinkin jo johtoponin rinnalle. Viimeisessä kaarteessa ajettiin rintarinnan ja kaarteen lopussa poni sisäpuolelta laukkasi ja siirryttiin johtoon. Kaarruttiin loppusuoralle ensimmäisinä ja ajoin vähän turhankin kovaa, kun en hoksannut, että lähimpänä oleva poni oli hylätty. Maalilinjalla oltiin ensimmäisinä ajalla 54,1, joten ennätyksen parannukselta onneksi vältyttiin!


Tuntuu niin hyvältä, kun huomaa, että me oikeesti saatiin Kuprun kanssa tavella jotain aikaa, vaikka välillä ei siltä olekkaan tuntunut! En todellakaan osannut odottaa, että se noin pitkältä pakilta nousee ja voittaa vielä noin ylivoimaisesti. Oon kyllä niin onnellinen, että oon noin mahtavan tamman treeniin saanut!<3



1 kommentti:

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos