tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen kuulumispostaus

Otsikko kertookin postauksen aiheen! Selailin vähän postauksia ja ihan hetkeen en näköjään ihan normaalia kuulumispostausta ole tehnytkään. Postauksen kuvina toimivat nyt puhelinkuvat koska huonojen ilmojen takia en ole kameraa mukaan tallille ottanut. Tää voisi nyt sitten samalla olla tämän vuoden ensimmäisten puhelinkuvien postaus.

Siivoilin vähän meidän ruokinhuonetta. Harmittaa, kun en tajunnut ottaan ennen-kuvaa.

Ofelia kengitettiin uuteen hokkikenkään lauantaina ja ponski sai samalla ihan ensimmäiset tilsakumitkin. Sovittiin kengittäjän kanssa, että liikutan ponin ennen kengitystä, jotta se käyttäytyisi edes vähän asiallisesti. Käytiin siis ennen kengitystä 7km lenkki, johon sisältyi myös lumisateen seurauksena hankitreeniä. Suurin osa lenkistä mentiin käyntiä ja se vasta Offelle vastenmielistä puuhaa onkin.

1. Tallikissa löysi hyvän nukkumapaikan. Tosin luulin, että se oli kuollut kun ei liikkunut moneen tuntiin mihinkään. 2. Offe kengityksessä. 3. Minä eilen aamulla, kun piti lähteä kouluun....
Kengityksessä Offe käyttäytyi varmaan paremmin kuin ikinä. Yleensä neiti ei anna laittaa omaa jalkaansa kengittäjän jalkojen väliin, joten kengittäjä on joutunut lyömään naulat vapaalta kädeltä. Nyt ei tämän asian kanssa ollut mitään ongelmaa, vaan Ofelia seisoi kuin vanha ravuri koko kengityksen ajan. Kerrankin saan olla ylpeä Offesta ja sen käyttäytymisestä!

Ollin kävin myös lauantaina ajamassa ja sen ajon kohdalle sattuikin todella mukava lumi-/räntäsade. Tuntui, ettei ajolaseistakaan ollut yhtään mitään hyötyä, kun sitä lunta tuiskutti jokaisesta suunnasta. Mentiin reilu 8km lenkki ja hölkkäiltiin sen verran mitä tiet sallivat. Olli on nyt kyllä ollut ihmeen hyvä kotona ajaessa. Pitäisi varmaan koputtaa nyt puuta mutta paremmalta se tuntuu kuin esimerkiksi viime vuoden alussa.

1&2 Olli lähdössä lenkille ja Olli lenkillä. 3.Offe lenkillä ennen kengitystä.
Meille on nyt osa teistä tosi hyvässä kunnossa ja sitten onkin se toinen osa, mitkä on ihan surkeassa kunnossa. Tää on niin raivostuttavaa, kun tänään on kauheat pakkaset ja huomenna onkin jo plussakelit. Miksei voi olla joko ne pakkaset tai sitten plussakelit. Kaikista parhaiten mulle kelpaisi, että kesä tulis mahdollisimman nopeasti!

Muutamat puhelimella otetut rakettikuvat!

4 kommenttia:

  1. Kiva tämmönen peruakuulumispostaus :) hyviä kuvia kännykällä varsinkin noi raketit (:

    VastaaPoista
  2. Millä kärryillä ajat noissa kuvissa

    VastaaPoista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos